Kehittelen tällä hetkellä omaa tulevaa yritystäni. Yritykseni olisi tarkoitus tehdä logoja, tehdä kuvaus keikkoja, somesiällön tuottamista, ja yritysilmeitä. Tässä tämän hetkisiä logoja banneri ja värit.
maanantai 13. huhtikuuta 2020
Somesisällön tuottaminen
Olin somesisällön tuottamis kurssilla. Kurssin tarkoituksena oli opetella somesisällön tuottamista markkinointi tarkoitukseen. Tehtävänämme oli hankkia yritys jolle teimme somesisältöä puolenvuoden ajan.
Tein tehtävän parini Olga Yli-Hakulan kanssa ja asiakkaana oli Teatteri Provinssi. Suunnittelimme aina kuukauden sykleissä tulevat julkaisut. Suunnittelu pohjana käytimme Officen Planneria. Se oli toimiva alusta, sinne sai laitettua tulevat teksit ja kuvat.
Kuvat saimme suurimmaksi osaksi teatterin kuva pankista, mutta otimme kuvia esim. näyttelijä esittelyyn ja storyyn. Teimme myös jonkin verran graafista materiaalia esimerkiksi, lehtiarvostelu poiminnoista, arvonnasta ja uudenvuoden toivotuksesta.
Seurasimme analytiikkaa ja vertailimme saman kokoisia teattereita. aikanamme kasvatimme seuraajia noin 300. Onnistunein asia mitä teimme projektin aikana oli ehdottomasti joulu arvonta. Siihen osallistui noin 140 ihmistä. Arvontaan osallistuttiin tykkäämällä, tägäämällä joku kaveri jonka kanssa haluaisi palkintoa eli esitystä tulla katsomaan ja seuraamalla provinssin tiliä.
Näyttelijä esittelyssä oli tarkoitus rikkoa sellaista teatteri muuria joka monella voi olla, ja alentaa kynnystä teatteriin tulemiseen. Laitoimme kolmen viikona ajan ennen Tohtori Zhivagon ensi-iltaa näyttelijä esittelyn.
Teatteriin tulemisen kynnyksen alentamiseksi teimme myös Provinssin tiloijen esittelyvideon. Video näytettiin salon yrittäjä naisten kokouksessa. Teimme myös videon kulissien takaa. Videossa näytimme millainen on normaali esiintymispäivä. Linkki tilojen esittely videoon on tässä ja linkki "kurkistus kulissien taakse" videoon tässä.
Teimme sisältöä Youtuben ja Instagramin lisäksi Facebookiin.
Tässä vielä collaaseja stooreista joita teimme.
Mitä olisimme voineet tehdä paremmin?
- Säännöllisempi julkaisu tahti.
- Luoda ihan oma graafinen sisältö.
Missä onnistuimme?
- Monipuolinen siältö.
- Toimiva yhteistyö minun ja Olgan välillä.
-julkaisimme monelle pohjalle.

maanantai 6. huhtikuuta 2020
Bakeryllä heräsi kiinnostus omaan yritykseen.
Olen ollut nyt yhteensä viisi kuukautta Bakeryllä harkassa ja uusia töitä on kertynyt paljonkin. Olen päässyt aloittamaan graafisen näyttöäni jonka teen eräälle pesäpallo seuralle. Tehtävänäni on tehdä logo ja verkkosivut. Tämän lisäksi olen päässyt kuvaus keikalle mukaan, kehitellyt Bakeryn uutta ilmettä, ottanut Bakeryn someen kuvia, päivitellyt verkkokauppaa, avustanut projekteissa, siivonnut toimistoa, tuotekuvannut, tehnyt moodboardeja.
Bakeryllä ollessani ja oman portfoliota tehdessäni tuli ajatus että minä haluan perustaa luovan toimiston ja alkaa yrittäjäksi. Olen jo luonut oman brändini ja ulkoasun.
Lepola
Lepola on Bakeryn kehittämä yritys jonka omistaa Särkisalossa asuvat Emmi ja Aaron. Lepola tekee siidereitä ja limonadeja omalla tilalla. Olen ottanut heidän tuotteista tuotekuvia esim Alkon sivuille.

Muokkasin videot ja tein niihin filtterit.
Verkkokauppa
Bakery perusti oman verkkokaupan jossa myy asiakkaiden tuotteita ja tukee näin paikallisia yrityksiä. Bakery myy siellä myös omia tuotteita eli Lokaali paitoja ja kasseja. Lokaali on kamppania jolla pyritään kannustamaan paikallisia ostamaan oman alueensa yrittäjien tuotteita.
Suunnittelin printtejä paitoihin mutta niitä ei ole vielä tehty ja en tiedä tehdäänkö niitä ollenkaan. Olen päivitellyn varastoja verkkokauppaan ja aloitin markkinointi materiaalien tekemistä, mutta ne on vielä kesken. Tein kuitenkin Lokaali logosta animaation.
Bakeryn some kuvia
Tässä kuvia joita olen ottanut toimiston kanaville.
torstai 12. maaliskuuta 2020
Loppu kevät Suunnittelutoimisto Bakeryllä
Päädyin yto-jakson jälkeen takaisin työssäoppimaan Suunnittelutoimisto Bakerylle. Päätös oli aika helppo sillä mulla jäi joitain hommia kesken ja paikasta jäi vielä paljon oppimatta. Halusin syventyä viellä verkkosivujen tekemiseen. Harkka kestää 24.2.2020-20.5.2020 eli olen yhteensä kevään jälkeen ollut Bakeryllä noin seitsemän kuukautta.
Adoben sovelluksia joita olen työn teossani tähän mennssä käyttänyt on, Lightroom, Illustraattor, Photoshop, After effects, Premiere Pro, Media encoder, XD ja Portfolio. Uusien sovellusten käyttöön otossa on ollut paljon opettelemista mutta pohjimmiltaan ne toimii samalla perjaatteella kuin muutkin.
Mitä olen oppinut tähän mennessä?
- Työprosessin kulusta ja miten työntekoa aikataulutetaan.
- Hyvin kevyttä animointia.
-Verkkokaupan ylläpitoa ja verkkokaupan luomisen.
- Verkkosivujen tekemistä hyvin kevyesti.
- Tuotekuvaamisen.
- Olen syventänyt Illustraattor, Photoshop ja Illustraattor taitojani.
- Oman suunnittelutyön rutiinin.
Mitä haluaisin vielä oppia?
- Tarjouksen tekemistä.
- Tekijän oikeudellisia asioita.
- Lisää verkkosivujen tekemisestä.
- Lisää kameran tekniikasta.

torstai 5. maaliskuuta 2020
Kuvan muokkaamisen tärkeys
Kuvan muokkaamisessa on tärkeintä tuoda kuvan parhaimmat puolet esiin ja
. Alla olevia kuvia ei tietenkään ole muokattu samalla tavalla sillä muokkaus riippuu kuvan alkuperäisestä valosta ja laadusta. Jokaisella on varmasti oma tyylinsä muokata kuvia ja mun oma tyylini vaihtuu kuvasta riippuen. Itse tykkään raikkaista ja valoisista kuvista siksi yleensä otan kuvista varjoa pois ja lisään väriä. Tykkään yleisesti siitä että kuvat ovat luonnollisia eikä liian valottuneita tai kontrastoituja. Huomasin oman muokkauksen kehittyneen kun katsoin vanhoja töitäni ja huomasin kuinka minimaalisesti olin muokannut niitä. kehityksen syynä on varmasti se että harkka paikallani käytän Lightroomia melkein päivittäin.
Tässä alla olevan kukka kuvan muokkaus asetukset.
keskiviikko 18. joulukuuta 2019
Bakery graafinen näyttö
Tein graafisen näytön Suunnittelutoimisto Bakeryllä.
Tehtävänäni oli valmistaa painovalmis esite ja pieni flaijeri. Sain ohjeet sisällöstä, mutta sain itse asetella kaiken. Sähköpostit painotalon kanssa hoidettiin toisen työntekijän kautta, mutta sain lukea kaikki sähköpostit ja näin miten homma toimii.
Valitsimme paperiksi sametilta tuntuvan pehmeän paperin. Paperin materiaali on tärkeä, sillä se luo tietynlaisen fiiliksen yrityksestä. Teimme esitteeseen kanteen kulta folioidun logon. Käytin työtä tehdessä Indesingniä. Se ei ollut entuudesta tuttu ohjelma mutta toimii samalla logiikalla kun muut Adobe ohjelmat. Tässä on valmiit työt.

Työssäoppimiseni loppui tänään, mutta veikkaan että tulen takaisin vielä.
maanantai 11. marraskuuta 2019
Kaksi kuukautta Bakeryllä
Olen ollut noin kaksi kuukautta työssäoppimassa Bakeryllä. Olen oppinut yrittäjyydestä, brändäämisestä, uuden toimivan bisneksen suunnittelusta ja tarkkaavaisesta työskentelystä. Olen päässyt myös tutustumaan After effectsiin ja videotuotantoon. Bakeryn toinen toimisto avautui viime viikolla Turkuun suunnittelin ikkuna teippaukset toimiston ikkunaan, mutta päätimme teippauksen sijaa käyttää liitutussia ja karsimme alkuperäisestä suunnittelusta pois aika paljon.
Olen oppinut olemaan tarkempi työskentelyssä ja käyttämään aikaa projekteihin eikä tyytyä vain ensimmäiseen suunnitelmaan. Olen tajunnut myös sen, että mikä pieni viilaus on oikeasti tarpeellista ja mikä ei.
Tässä joitain töitäni!

perjantai 4. lokakuuta 2019
Kuukausi Bakeryllä
Olen ollut nyt kuukauden Bakeryllä. Olen oppinut uutta After Effctsin käytöstä ja opin tekemään gifejä Photoshopilla. Olen kiinnostunut oppimaan lisää videotuotannosta. Tässä töitä joita olen tehnyt
Kuvia bakeryn uuden asiakkaan kokouksesta.
sunnuntai 22. syyskuuta 2019
Muita töitä Bakeryssä
Kuvia joita otin Bakeryn kotisivuille.

Kuvia joita otin Bakeryn Instagramiin

Suunnittelin verkkosivuja XD:llä sovelluksella ja tässä yksi valmis tuotos. Koko asettelu ja ikonit ovat minun käsialaa. Itse en ole vielä päässyt kokoamaan sivuja wordpressillä. TÄSSÄ LINKKI KOKO SIVULLE
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
OMA BRÄNDI
Kehittelen tällä hetkellä omaa tulevaa yritystäni. Yritykseni olisi tarkoitus tehdä logoja, tehdä kuvaus keikkoja, somesiällön tuottamista, ...

-
Kehittelen tällä hetkellä omaa tulevaa yritystäni. Yritykseni olisi tarkoitus tehdä logoja, tehdä kuvaus keikkoja, somesiällön tuottamista, ...
-
Olen ollut noin kaksi kuukautta työssäoppimassa Bakeryllä. Olen oppinut yrittäjyydestä, brändäämisestä, uuden toimivan bisneksen suunnittelu...